Logiikka on yliarvostettua

Sekä yhteiskunnallinen että arkisempikin ihmisten välinen keskustelu äityy toisinaan argumentoinniksi, jossa pyritään osoittamaan puutteita vastapuolen esittämien ajatusten ja väittämien logiikassa. Ihmisten ajatuksilta, näkemyksiltä ja valinnoilta vaaditaan johdonmukaisuutta, koska muuten niissä "ei ole järkeä". Lukemattomat väittelyt tässä maailmassa rakentuvat näin:

Henkilö A: "Kyllä asiat ovat sillä tavalla, että (väittämä X, joka on A:n mielestä hyvä)."
Henkilö B: "Ai että (väittämä X, joka on B:n mielestä vähemmän hyvä)? Samalla logiikallahan (väittämä Y, jossa B vääntää kärjistetyn irvikuvan väittämän X oletetusta logiikasta)!"

Tässä menee niin sanotusti lapsi pesuveden mukana. Ei kyseenalaisteta tai arvostella itse väittämää, vaan sen logiikkaa.

Tietenkin maailmassa voidaan luoda sääntöjä ja arvojärjestelmiä, jotka perustuvat jonkinlaiseen logiikkaan ja käsitykseen yleisistä, aina paikkansa pitävistä totuuksista. Näinhän on tehtykin. On uskonnot, lait, ideologiat ja ties mitkä ismit, jotka tarjoavat ihmisille tapoja arvottaa ja lajitella asioita. Ihmisillä on järjestyksen ja johdonmukaisuuden tarve. Logiikan vastakohdaksi nähdään mielivaltainen ja pelottava arvaamattomuus.

Ajatellaan kaksi menestyvää ihmistä. Toinen on saavuttanut menestyksensä johdonmukaisella työnteolla pala palalta, toinen nopeasti niljakkaalla hetkeen tarttuvalla opportunismilla. Lopputulos: johdonmukainen on sympaattinen ja opportunisti epäilyttävä, vaikka kumpikaan ei olisi koskaan aiheuttanut minkäänlaista haittaa kenellekään.

Johdonmukaisuus rauhoittaa, koska se tekee asioista ennustettavia.

Logiikalle on tietenkin paikkansa etenkin matematiikassa ja tieteessä. On ihan hyvä, että myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja lainsäädännössä pyritään jonkinlaiseen johdonmukaisuuteen. En vastusta sitä, että yhteiskunnan toiminta on kansalaisen silmissä ennustettavaa.

Sen sijaan suhtaudun kriittisesti siihen, että yksilöltä odotetaan omassa elämässään ja vain itseään koskevissa ratkaisuissa johdonmukaisuutta, ikään kuin se olisi jokin perustavanlaatuinen hyve.

Usein tulee sellainen olo, että ihmisen joko tulee tai ei tule olla määritelmällisesti jotakin. Tämä ajattelu ei tunnista asteikkoa vaihtoehtojen on ja ei välissä. En siis voi olla esimerkiksi tänään tätä ja huomenna tuota, koska se on epäjohdonmukaista. Asteikkosokeus vaivaa joskus myös yhteiskunnallista päätöksentekoa, kuten myöhemmin huomaamme.

Tämän kirjoituksen pointti tulee toivottavasti pikapuoliin olemaan se, että ihmiset luovat järjestystä maailmaan ja vaativat logiikkaa toisiltaan usein tarpeettomilla, jopa haitallisilla tavoilla. Lisäksi logiikkaa on helppo manipuloida ja taivuttaa argumentoinnin keinoin aivan vääristyneeksi.

Lähdetään kuitenkin positiivisen kautta. Kieli on kiistatta tarpeellinen logiikan muoto. Kielen avulla kommunikointi ei oikein onnistuisi, jos emme käyttäisi johdonmukaisesti samoja kirjaimia samoista äänteistä ja samoja sanoja samoista asioista. Se, mitä minä tarkoitan sanalla "lumi", vastaa luultavasti aika lähelle sinunkin kokemustasi siitä, mitä sinä tarkoitat sanalla "lumi". Ehkä. En voi tietää, voin vain luottaa.

Tässäkin on aivan valtavasti harmaata aluetta, etenkin kun kieltä aletaan käyttää abstraktimpien asioiden selittämiseen.

Se, mitä minä tarkoitan vaikkapa populistisella diskurssilla, totuuden sosiaalisella rakentumisella, heviriffin limaisuudella tai radikaalilla ajattelulla, on huomattavasti vaikeampaa jakaa. Kieli on jo itsessään loputonta tulkintaa. Ylimääräisen kierroksen tähän hankaluuteen tuo vielä se, jos keskustelijoiden kielitaito on eritasoinen. Olen haastatellut lukemattomat kerrat esimerkiksi ruotsalaisia artisteja englanniksi. Koeta siinä sitten luoda sujuvaa keskustelua, kun kumpikin takeltelee sen kun kerkiää.

No, pointtia kohti.

Johdonmukaisuuden vaatimus on mieletön silloin kun puhutaan ihmisten arkipäivän valinnoista. Se, että ihmiset toimisivat arjessaan aina loogisesti ja ennustettavasti, on masentava oletus. Tämä on korostunut muun muassa viime aikojen ruokakeskustelussa, joka nostattaa jostakin syystä valtavan voimakkaita intohimoja.

Jos viaton kansalainen haluaa esimerkiksi vähentää lihansyöntiä, häntä vaaditaan tästä valinnasta tilille kahdesta suunnasta. Vannoutuneet lihansyöjät arvostelevat suunnanmuutosta: "Vastahan vetelit sisäfilettä hyvällä halulla ja jälkiruuaksi pekonia!" Jyrkän linjan vegaanit taas paheksuvat: "Syöt yhä kalaa, eläin se on sekin! Miksi juot maitoa, sekin on eläimestä!"

Viattoman kansalaisen viaton ja vain itseään koskeva valinta pyritään näin torpedoimaan perusteluvaatimuksilla, vaikka kansalainen ei ole lainkaan velvollinen esittämään yhtään minkäänlaisia perusteluita kenellekään. On kuin hän valintansa kanssa olisi uhka muille tai tekisi sen jonkinlaiseksi aggressiiviseksi mielenosoitukseksi muita kohtaan. "Valintasi on mieletön eivätkä perustelusi pidä, olet epäluotettava ja arvaamaton, selkärangaton välimallin omantunnonpesijä!"

Tällaiset väitteet ovat elämälle vieraita, koska ne kumpuavat aina kärjistämisestä. Niissä ei ole mitään asteikkoa, on vain "on" ja "ei". Joko syöt lihaa vitusti joka päivä tai sitten et ollenkaan. Jos olit eilen sitä mutta nyt olet myös vähän tätä, olet epäjohdonmukainen ja siksi ikävä ihminen, vaikka omasta mielestäsi olet vain päivittänyt ajatteluasi.

Minkäänlainen välimuotosekoilu ei ole loogista eikä johdonmukaista ja siksi se on tässä ajattelussa lähtökohtaisesti tuomittavaa, sekoilun sisällöstä riippumatta.

Kyvyttömyys nähdä asteikkoa ääripäiden välissä synnyttää joskus merkillisiä ilmiöitä. Erinomainen esimerkki tästä oli se, kun Helsingin kaupunginvaltuustossa ehdotettiin kouluihin yhtä (1) kasvisruokapäivää viikossa ja se nostatti aivan absurdin ajatustenvaihdon.

Vaikka keskityin tässä nyt ruokaan, johdonmukaisuuden vaatimus ja asteikkosokeus ahdistavat usein muissakin asioissa. En usko, että johdonmukaisuus yksilön ajatuksissa ja valinnoissa on sellainen asia, joka tekee yksilön elämästä hyvän ja nautinnollisen. Vaikka en pääse logiikantarvettani pakoon, sitä on ihan hyvä haastaa.

Maailma on täynnä yllätyksiä, ristiriitoja, irrationaalisuutta, vapaita assosiaatioita, odottamattomia käänteitä ja täydellistä kaaosta, koska ihmiset ovat impulsiivisia, epäjohdonmukaisia ja emotionaalisia. On terveellistä pohtia, milloin logiikka on paikallaan ja milloin se on vain haitaksi.

Perimmäinen teesini lienee se, että ihminen on aina vapaa tekemään jokaisen yksittäisen valintansa itse tässä ja nyt. Se kannattaa muistaa. Muuan ystäväni kysyi kerran, toimimmeko me elämässämme vapauden tunteesta käsin. Kysymys on ajattelemisen arvoinen.